maanantai 1. helmikuuta 2016

Suokaa anteeksi käytökseni

Istuin metrossa. Katselin ympärilleni ja laskeskelin, että samassa vaunussa mahtoi olla lähemmäs viisikymmentä ihmistä. DNA-kaupasta kerrottiin lehdessä, että myydyistä matkapuhelimista 99,9 prosenttia on älypuhelimia. Lyhyellä matikalla se tarkoittaa, että 50 ihmisestä 49,5 omistaa mobiililaitteen. Luulenpa nähneeni matkan aikana vaunussa kaksi matkustajaa, jotka eivät selanneet puhelimiensa hohkavia näyttöjä.

Pari iltaa sitten käytiin rouvan kanssa keilaamassa. Kaksi tuntia ja liian monta sarjaa myöhemmin nälkä oli kuin karhulla keväällä. Suhasimme skurulla vakkaripaikkaamme Espan kupeeseen. Tilasin meille simpukkakeittoa, possunkylkeä ja pähkinäkakkua. Kyytipojaksi sitä viintä.

Viereisessä pöydässä istui meitä hiukan vanhempi jörönnäköinen pariskunta.

Tarjoilija tuli kaatamaan vettä. Kyselin konseptimuutoksesta, mitä ravintola oli läpikäymässä. Neitokainen kertoi ettei ravintolaa välttämättä enää ole ensi kesänä, ainakaan samassa muodossa.
Juteltiin hiukan viineistä ja neuvoin häntä toteuttamaan mahdollisia perversioitaan viinivalinnoissa. ”Mielellään maistetaan uusia juttuja.”

Kiinnitin naapuripöydän jöröpariskuntaan huomiota ensi kerran, kun daami nousi lähteäkseen kuppilan saniteettitiloja kohden. Herra näytti selaavan älypuhelimensa näyttöä. Muistin, että unohdin laittaa omani äänettömälle.

Alkuruokakeitot tulivat. Tarjoilijatar kertoi hiukan viinistä samalla kun maistatti sitä Jennille. Lasista saattoi haistamalla saada mielikuvan sinisimpukkaliemestä. Painoin nimen mieleen.

Naapuripöydässä Jöröt odottelivat pääruokia. Oli herran vuoro käydä huussissa. Partneri tarkasti Facebookin streamia. Herra palasi vessasta, istui, asetti servetin takaisin syliinsä ja kaivoi puhelimen taskustaan. Leidi oli siirtynyt Facebookista pelaamaan jotain peliä.

Meidän keittolautaset plokattiin pois ja tarjoilija saapui Ripasso-pullon kanssa: ”pääruoalle ehdottaisin tällaista.”
”Se käy erityisen hyvin, ainakin rouvalle.”
Tarjoilija tiedusteli oliko äänessä sarkasmia.
”Ei ollut. Se vaan sattuu olemaan yksi hänen suosikeistaan.”
Hah! No hyvä. Siinä tapauksessa kävi tuuria!
Joku oli huomaamatta käynyt täyttämässä naapuripöydän lasit ja tuonut pääruoat pöytään.

Meidän pääruoat saapuivat tuota pikaa. Jöröillä ruokailu oli aloitettu ääneti, puhelimet edelleen kourassa. Daami istui sivuttain tuolissaan ja toispuoleisesti tökki haarukalla annostaan.

Jälkkäri oli myös hyvä. Pähkinäkakkua ja Vin Santoa. Helppo, mutta hyvä paritus ja sopivan makea päätös menulle. Lähtiessä jäin baariin juttelemaan hetkeksi hovimestarin kanssa. Olimme Jennin kanssa positiivisesti otettuja koko setistä. Kyseinen kippola on tasoltaan ailahdellut melkoisesti viimeisen vuoden aikana. Hetken aikaa röpistyämme hovi kaivoi pari pikaria tiskin alta ja kaatoi limoncello-ryypyt keskustelusta kuivanutta kurkkua kostuttamaan.

Tovin kuluttua ja limoncelloa virkeämpänä päästin hovin takaisin töihin ja aloin auttaa rouvalle takkia päälle. Jöröt olivat hävinneet ovesta sanaakaan sanomatta.

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Meinasin ensin kirjoittaa otsikolla ”Käytöstavat ravintolassa”. Aloin kuitenkin miettiä mitä ne ovat. Tuumin, että lopulta itse annoin naapuripöydän puhelimen pläräyksen häiritä. Tuskin puhelimella pelaaminen on tuomittavaa käytöstä, epäkunniottavaa ehkä seuralaista kohtaan, mutta ei muita pöytiä häiritsevää.
Kotimatkalla käytiin vaimon kanssa aiheesta hyvinkin kiihkeää keskustelua.
Toisaalta, jos seuralainen on  yhtä lailla naama kiinni näytössä, voiko sitä silloin pitää epäkunnioittavana?

Kotiovella avainta lukossa kääntäessä aloin sääliä Jöröjä. Mitä illasta jäi käteen?

Tänä päivänä ravintolat kilpailevat hyvän ruoan, juoman ja palvelun lisäksi myös elämyksellisyydellä. Varsinkin ”fine-dining” -ravintolalta (lainausmerkit, koska haluan olla varovainen termin kanssa) odottaa jonkinlaista spektaakkelia. Jotain muuta kuin mitä naapurikioski ymmärtää tarjota.

Näen mielessäni Jöröjen jatkavan matkaansa kotiin. Eteisessä riisutaan ahdistavat korkkarit, takki ripustetaan vaatehuoneeseen ja gucci riippumaan sängyn päätytankoon. Herra avaa telvision ja daami sujahtaa viltin alle sohvalle mobiililaite kädessään.

Mitäs tykkäsit illallisesta?”
”Ihan OK. Ei mikään erityinen.”

Muistoksi jäi annoskuvat lautasista hämärässä ravintolasalissa ja yhdeksänkymppiä keveämpi lompakko.

Toinen mielikuva on tarjoilijasta, joka on nähnyt vaivan ja opetellut listan viinit ulkoa, vaikka ei olisi välttämättä tarvinnut. Sama tarjoilija on ylpeä työstään ja haluaa tehdä sen hyvin. Salin oven toisella puolella on yhtä lailla työstään ylpeä kokki, joka kuulee kesken serviisin kaikki juorut, mitä salissa tapahtuu: ”Kolmosessa istuu maailman surullisin pariskunta. Kahden tunnin dinneri ja ainoat sanat mitä siellä puhuttiin oli kolmesti kiitos kun vein safkat. Molemmat vaan räplää niitä luurejaan.”
Samalla tiskari raaputtaa nyt jo jäähtyneitä annoksia biopönttöön.

Jos puhelimen räplääminen ei häiritse sinua tai toveriasi suo edes henkilökunnalle mahdollisuus tarjota sinulle sitä, mistä tulit maksamaan. Ammattitaitoinen tarjoilija ymmärtää olla turhia horisematta, jos asiakas näyttää jo valmiiksi kiireiseltä.
Ystäväni puhui juuri palautteesta, minkä heidän ravintolansa oli saanut: ”Söimme cesar-salaattia. Se oli hyvää, mutta maistui ihan cesar-salaatille.”

Olisiko lisämausteeksi salaatille riittänyt pieni lisä palvelussa? Hymy, sopivaan kohtaan heitetty vitsi, erityisammattitaito tai nappisuoritus viinin valinnassa. Kaikki tämä on ainakin helpompi laittaa merkille, jos nostaa leuan rinnasta ja laittaa puhelimen äänettömänä laukkuun ruokailun ajaksi. Puhelimen sijaan voisi yrittää kiinnittää huomiota omaan ei-digitaaliseen ympäristöön. Muun muassa Gordon Ramsay on kieltänyt kännyköiden käytön osassa ravintoloistaan. 

Kotimatkalla ravintolasta katselin taas metrossa ihmisiä puhelimiensa ääressä. Muistin juuri lukeneeni uudesta lisälaitteesta, joka asetetaan silmille. Sillä on kai tarkoitus saada panoramanäkymä puhelimen näytöstä. Mietin sitä päivää, kun metrossa 49,5:llä ihmisellä on sellainen head set silmien peittona. Eipähän tarvitse vaivaantua vetämään housuja jalkaan kotoa maailmalle lähtiessä.


Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

1 kommentti:

  1. Juuri näin! Ja tämä on myös ammattilaisen työn arvostamista,
    tätä saamaa ilmenee muillakin toimialoilla. Minusta tuo älypuhelin on hyvä ravintolassa kun voi ottaa valokuvia upeista annoksista tai menuista, muutoin älykkö piiloon.

    VastaaPoista