lauantai 6. toukokuuta 2017

Elämä Aamupäivällä. Tallinnan tuolla puolen.

Narvan maanteen ja puistoon johtavan uran kulmassa on outo talo. Sen vieressä asuu Kiinan lähetteliäs ja toiselle puolelle on, niin ikään, pykätty pramea pytinki. Talon takaa alkaa Kadriorun puisto suihkulähteineen, museoineen ja linnoineen. Turistit astuvat alas bussi numero 51:sta Viru-keskukselta, J. Poskan pysäkille, ja hämmästelevät röttelöä. Paikalliset vain puistavat päätään. Poskan Comarketista tehtyjen ostosten jälkeen osa väestä pujahtaa talojen välistä puiston puolelle. Yksi huokaa, kun liikenteen melu jää taakse, toinen jo pyörittää kapsulia irti viinipullon kaulan ympäriltä. Päike paistaa.

Tallinnan vanhemman arkitehtuurin ongelma on pitkälti sama kuin muuallakin maailmassa: raha. Moniin vanhoihin kortteereihin on lätkästy museosuojakilpi jonkin kantavan seinän kylkeen. Kilpi velvoittaa remonttitöihin museokilven puitteissa. Kilvellistä seinää ei saa jyrätä alas. Kiinan lähetystön vieressä sijaitseva röttelö on surullisen kuuluisa esimerkki siitä itsepäisyydestä, mikä luomakuntamme pitää jaloillaan ja taistelemassa oman elämäntavan vapaudesta. Röttelön omistaja on Viron rikkaimpaan eliittiin kuuluva herra. Lupaa muutostöille ei heru, vaan museorakennusta on vaalittava. Vaaliminen, esimerkiksi sortuneen seinän korjaaminen, luultavasti laskisi kuluineen omistajan yhteiskuntaluokkaa ainakin askeleen katutasoa kohden. Näin ollen itämaan herra jää pihamaalleen aprikoimaan olisiko Mercedestä syytä siirtää tontin toiselle laidalla, jos joku kaunis päivä luonto ratkaisee tilanteen naapurin herran eduksi.


Narva maanteen toisella puolella rakennuskanta on uutta. Pikkuvanhaa. Kello yhdeksän astumme iO-ravintolaan. Ennen kuin avaan raskaan sisäoven, vilkaisen vaimoa. Olemmeko oikeassa paikassa? Oven takaa paljastuu pesuamme, joka on täytetty samppanja-magnumeilla. Hovimestari saapuu ohjaamaan riisuuntumistiloihin. Uimahattu taisi jäädä toisen takin taskuun.

Ravintolasaliin suodattuu aamuaurinko korkeista ikkunoista. Sisustus on rokokoo jäljitelmää ja prameaa. Kruunuja, pitkiä pöytiä ja pöydän päässä kaksi ja puoli metrinen valtaistuin. Kuvittelen venäläisen nouveau richen viihtyvän täällä. Toistaisiksi ravintolasali kuitenkin vastaa, kun sinne huutaa. Istumme pöytään ja huomaavaisen tuntuinen hovi tuo aamupalamenut. Noh, kahvia ja šampusta nyt ainakin. Entä sanomalehti? Hovi vastaa, että elämme 2000-lukua ja ihmiset lukevat uutiset nykyään netistä. Vai niin.

Joku jossain lehdessä kyseli männä viikolla, mikä on parasta hotellin aamupalassa. Siis, se sokeriton vanukas, jota ”kokkeliksi” kutsutaan, lämpökaappikuivatut nakit, ahtosuolattu pekoni vai rusinalihapullat? Joku taisi puuron nimetä. Oman kokemukseni mukaan, puuro on parhaillaan kello 8:45-9:00 välisenä aikana, mutta jos ei ole valmis saapumaan ajoissa, ei jono vedä maaliin ennen 9:05:ttä. Yhdeksän jälkeen aamuinen puurovelli on muuttunut jo kiinanmuurin rakennustarpeiksi. Pitäydyn siis sanomalehdessä ja pohjattomassa kahvipannussa. Se on parasta viihdettä.

No, pidin tämän mielipiteen omana tietonani, ja tilasin lohi-croissantin, sekä munakkaan. Vaimo tilasi miniblinit lohella ja munakkaan. Kahvi tuotiin höyryämään pöydän kulmaan. Jenni kohotti lasiaan. Panin merkille, että aamuauringossa samppanja, vaimo taustalla, kimalteli lasissa erityisen kauniisti.

Hovimestari kolkutti sauvallaan lattiaa: herran ja rouvan blinit, sekä croissant, Itävallan hovista! Arvovaltainen raatimme tervehti tulokkaita vatsallaan. Hyvää, jos ei erinomaista. Rapea voisarvi ja tuoreen tuoksuinen kala. Kahvi alkoi huveta pannusta - ilman sanomalehteä.

Sali alkoi hissukseen täyttyä myös muista aamupalan peukuttajista. Yritin kuunnella kieltä: taisipa olla englanti, sekä vironkieli, käytössä toisissa pöydissä.

Etuaamupalan plokkaamisen ja lasien täytön jälkeen keittiöstä putkahti ulos kaksi munakasta. Molemmat omassa pikku rameskinissään. Munakas oli kyllä hyvä. Ainoastaan nurinaa herätti rameskinin kunto. Jonkun olisi aika tilata uudet. Pinnoite oli irtoillut pahasti, ja se pisti auttamatta miettimään, kuinka paljon tätä hyvää tuli tahtomattaan nautittua munakkaan kyytipoikana.


Kokonaisuus oli herkullinen. Harvoin pääsee nauttimaan hyvin valmistetusta aamupalasta. Tila lisäsi viihtyvyyttä ja tarjosi samppanja-aamiaiselle kaivattua glamouria. Huomaavainen hovi jaksoi seisoa hattu kourassa aina siihen asti, kunnes nuttu oli napitettu, ja ojensin käden viimein ottamaan sitä vastaan. Tästä olisi hyvä jatkaa sen Poskan marketin kautta Tallinnan taidemuseokierrokselle ja kesäpäivän piknikille puistoon.


Kiitos, anteeksi ja näkemiin!