Erään ravintolan keittiö

Lusikat veteen, yksi rätti vasemmalle lonkalle, yksi rätti oikealle. Essu kireelle. Vielä huikka vettä ja viimeinen tarkistus vetareihin ja asemaan. Suola ei lopu kesken, peltejä on tarpeeksi (pari liikaakin) ja rättejä on pino muilta piilossa siellä salaattipakin alla. Vanha kunnon Bodomi jytää taustalla niin ettei omia ajatuksiaan kuule. Tärkeämpää on saada oikea mind-set tulevaan lauantai-iltaan. Noin vartin päästä ihmisiä alkaa pyrkiä sisään ovista ja ikkunoista. Focus on seuraavat 3-4 tuntia tässä hetkessä. Kaikki valkoinen melu täytyy saada pois mielestä. Zen.

Tinderi piippaa tabletilla viestin saapumisen merkiksi. Sitten uudelleen. Luen Iltapulua kännykästä. Telkkarissa House viljelee sarkasmiaan. What's appissa pomo ruinaa töihin tuntia aiemmin huomenna. Vilkaisen Tinderin ikkunaa: ”No käviskö Arrival leffaks?”
Klikkaan ruksia ja ikkuna häviää. En tasan lähde mitään avaruusolentoelokuvaa kattoo. Sääli, ihan kiva tyyppi, kun ei halunnut seksiä ekoilla treffeillä, mutta joku raja sentään.

Ovet aukaistaan ja ulkopuolelle kerääntynyt häröpallo tunkeutuu ravintolasaliin. Hyviä iltoja toivotellaan. Väki haluaa nopeasti pöytään ja menut eteen. Pääsee tilaamaan ensimmäisenä, niin ei tarvitse odottaa niin kauan. Muutamaa minuuttia myöhemmin keittiössä alkaa kirjoitin raksuttaa: 

”Tilataan neljä menua.”
”Tilataan kaksi pitkää.”
”Tilataan kuusi pitkää.”
”Tilataan kahdeksan menua.”

”Kiitos!”
Lisää tilauksia sataa, mutta ensimmäisiin täytyy alkaa reagoimaan. Tavaraa grilliin.

”Tilataan kuusi pitkää.”
Ja taas sihisee.

”Orderi pöydässä. Tilataan kaksikymmentä pitkää.”

Lämpötila alkaa hissukseen nousta paistopoterossa.

Varttia myöhemmin tilauksia tulee hiukan harvemmin, mutta ruokaa alkaa nousta luukulle.
”Neljä menun soppaa pöytään 102.”
”Kuusi pitkän soppaa pöytään 104.”
”106:sen rouva unohti olevansa gluteiiniton.” tarjoilija ilmoittaa ja lätkäisee soppalautasen annosleipineen luukulle.
”Kiitos. Nostetaan uusi. Vietkö sen pois siitä.”
”Ruokaa luukulla!”

”Saanko 108:n asappina. Siellä on kiire teatteriin.”
”Satakasi esille. Nousee kahteen minuuttiin.”

”Uusi tilaus: kuusi pitkää! Oliko nää myöhässä vai mitä?”
”Kuulemma ei saanu tilataksia ajoissa.”
”Sori, nyt meni 104:sen sopat väärään pöytään. Saako uudet.”

”Kuusi soppaa ohi saa tulla asap! Koita vähä skarppaa!”
”No vittu anteeks!”
”Kalla! Tässä 106:Sen sopassa on edelleen nää leivänmurut ja se on gluteiiniton. Nyt pää pois perseestä tai revin sen juurineen irti.”

Kello 02:04 ravintolan takaovi käy viimeisen kerran. Lunta satelee hiljalleen. Stendari valaisee hämärän porttikongin hetkeksi. Kaksi tulipäätä jää hehkumaan holvin alle. Tovin kuluttua tulipäät himmenevät stökikseen kapakan edessä. Kaksi hahmoa astuu sisään ravitsemusliikkeeseen.
”Moroo! Tuleehan ne loputkin sieltä. Kova ilta?”
”Mene helvettiin.” totetaa toinen hahmoista ja hymyilee.
”Nyt sitä kaljaa.”

Keittiö on ehättänyt jo muutaman tuopin edelle kun sali saapuu paikalle. Tunnelma on katossa. Kireä tunnelma serviisin aikana on unohdettu ja kaikki ovat taas ravintolatyöntekijöitä: rahattomia alkoholiongelmaansa piilottelevia launtai-illan sankareita. Sunnuntai-maanataivapaa ja aikaa parannella oloa. Maanantaina ehtii käydä vielä jossain vaikka lounaalla ennen loppuviikkoa.

Kolmas, ja viimeinen, Tinderin ikkuna sammuu. Pimeään huoneeseen jää sinertävä kajo laitteen näytöstä. Korvanapeista pöydällä kuuluu diskantin melu: ”oot siellä jossain mun.”
Housea on vielä kaksi jaksoa jäljellä kaudesta.

Oikeassa elämässä ravintolan sulkeutuessa puoli neljä erään ravintolan henkilökunta purkautuu ulos käsikynkkää. Hölmöilyt ja hölmömmät pään rääpimiset on anteeksi annettu. Tiistaina koossa on taas eheä tiimi. Kotiin kävellessä mietin, että siinä on Alan suola.

Anna anteeksi kaverille, toverille, kumppanille ja puolisolle – niin mekin annamme!

Hyvää ystävänpäivää!

- Puolihalvaantunut kokki