HELSINGIN SANOMAT erehdyksissään päätyi julkaisemaan Puolihalvaantunutta journalismia 4.2. mielipideosastollaan. Ohessa aiheesta kiinnostuneille taustoja laajemmin tähän polemiikkiin.
 |
| KUVA. Sami Kero. HS. |
HELSINGIN SANOMAT kysyi kirjoituksessaan (2.2.), onko kouluruoka pelkkää höttöä.
Asiantuntijat Fogelholm ja Erkkola olivat yhtä mieltä siitä, että koululounas on ainoastaan osa päivän ravinnosta. Silti usein kuulee puhuttavan kouluruoasta monelle ainoana kunnollisena ateriana (kts. Opetushallitus, Ruokavirasto). Mainittakoot, että Fogelholm itse on ollut draftailemassa ravintosuosituksia Ruokavirastossa.
Vegaaniliiton puheenjohtaja Susanna Vilkamaa kommentoi tutkimusta (HS Mielipide 3.2.) huomauttamalla, että harva edes huomaisi, jos lihanakit vaihtuisivat kasvisnakkeihin. Vilkamaan väitettä tukee Hiillos makkaran suuri suosio Suomessa (43% lihaa. Atria.fi). Tämä vastannee kysymykseen ruoan höttöydestä. Vilkamaa ehdottaa runsaampaa mausteiden käyttöä. Opetetaan siis makuaistittomia syömään vahvistamalla makuja? Mietin tässä veljenpoikiani. Tokkopa maistuu sedän puolihalvaantunut lihakeitto, jos siihen on villinä korttina lisätty savupaprikaa ja sitä kutsutaan gulassiksi. Asenteet tulevat kotoa. Jos kotona ei ole aikaa/rahaa/kiinnostusta satsata monipuoliseen safkaan lapset sitä tuskin omaksuvat omin päin.
Suomi on hienomaa ja Suomessa on onnistuttu käsittääkseni kohtalaisen hyvin estämään eri sosioekonomisten ryhmien eristäytymistä. Saman koulun alueella perheissä syödään Roquefortia, Oltermannia ja vegaanijuustoa. Keskuskeittiölle heitetään tuima haaste, kun kaikki tarpeet tulisi tyydyttää. Turvallinen valinta on hajuton, mauton, munaton, esteetitön.
Yhdyn Vilkamaan huoleen ruoan mauttomuudesta. Uskon, että apua voisi löytyä Ranskan mallista, jossa makujen kesyttäminen alkaa varhain. Lapsille voitaisiin pitää jo päiväkodissa vihannesten maistelupäiviä ja kertoa eri ruokakulttuureista. Kutsutaan sitä vaikka ”gastronomiaksi” (kts. Gastronomie. Suom. vatsansääntelyn taito, eli vatsan hyvinvointi). Meillä Suomessa on tässä asiassa heikosti osaamista huippuravintoloiden ulkopuolella eikä monessa perheessä ole joko uskallusta tai varaa kokeiluihin. Taannoisessa HS:n ruoka-aiheisessa artikkelissa kannustettiin syömään lautasen reunalla muutakin kuin tomaattia, kurkkua ja jäävuorisalaattia. Kommenttikentässä kritisoitiin esimerkiksi punajuuren lisäämistä salaattiin ”fine-diningiksi”, mihin kotikokilla ei ole kompetensseja.
Ongelmana näen nimenomaan osaamisen puutteen. Valitettavasti suomalainen ruokakulttuuri on lipsahtanut sämpyläkulttuuriksi. S-ryhmän ruokaloissa availlaan pusseja ja sotketaan eri tetrojen puljonkeja keskenään. Kotona ei ole aikaa tai osaamista laittaa ruokaa. Ruoka-alan oppilaitoksissa opettavat 80-luvun dinosaurukset, jotka ovat menettäneet kokonaan kosketuksen ravintolatason ruoanlaittoon. Viime vuosina koulutusta onkin muutettu ja yhä useammasta oppilaitoksesta valmistutaan ravintolakokin sijaan suurtalouskokiksi. On tärkeä ymmärtää, että tänä päivänä suomalaisissa ravintoloissa ei enää juurikaan valmisteta ruokaa. Sitä lämmitetään. S-ryhmän taannoisen kruununjalokiven Fransmannin keittiössä vieraillut ruokatoimen kehittäjä vastasi kysymykseen miksi kanan tissien täytyy tulla valmiiksi kypsennettynä keittiöön: ”et uskoisi kuinka moni kokki ei osaa niitä paistaa”. Nuori keittäjä säästää veitsien ostossa. Sakset riittävät.
Tällaisessa tilanteessa kaiken maailman vippaskonstit kaivetaan esiin. Ruoka nähdään ainoastaan ravinteiden luettelona tai politiikkana. Lueskelin joulun aikaan vanhaa neuvostovirolaista keittokirjaa. Opukseen oli liitetty ravintolan ruokalista. Ahkeralle neuvostoihmiselle tankkaaminen oli tärkeä tehdä huolella. Niinpä menun annosten ohessa oli kirjattu annosten ravintosisältö, kalorit, vitamiinit ja hivenaineet. Tätä politiikkaa käsittääkseni noudatetaan jo osassa henkilöstöravintoloita.
Ruoan politisoituminen Suomessa materialisoituu ruokaterrorina. Pelottelun ja suoranaisten valheiden verkolla kuitataan monipuolisuuuden puute ja tuetaan S-ryhmän asemaa HORECA-sektorilla. HS:n ruokapalstalla Perkele istuu vasemmalla ja piru oikealla olkapäällä. Lukiessa mieleen tulee Putinin kokin käsikirja: milloin konsti on „salakavala suola“, milloin raudanpuute tai ruokamyrkytys. Terrori on tuontituote 80-luvun Kanarian matkoilta: älä syö mereneläviä ravintolassa, älä pyydä jäitä kokikseen, salaatissa voi olla matoja. Pelottelussa saattoi olla toisinaan perää. Kannattaa muistaa, että 80-luvun turisti lounasti pakettimatkalla etukäteen myydyllä aterialla. Miksi siis nähdä köökissä vaivaa, kun asiakas tulee kuitenkin? Samaan lopputulokseen päästään kansallisen tason terrorilla. Oiva-tarkastus lyö ruttunaaman ravintolan oveen, kun henksun pukkarin lattialla on ulkojalkineita. Asiakkaat kaikkoavat ruokamyrkytyksen pelossa hymyilevään S-ryhmäläiseen. Ruoka ei ole yhtä hyvää, mutta ainakin turvallista. Kannattaa kuitenkin huomata Ässäläisen Oiva-hymy. Vaikka suu on hymyssä silmät irvistävät. Kulut vaadittaviin hygienia hifistelyihin tulevat kalliiksi. Onneksi rahaa saa tilapäisesti käyttöön Ryhmän hautauspalveluista (HOK-Elanto Hautauspalvelu). Veistellään sitä arkkua sitten Suomen ruokakulttuurille myöhemmin, kun kilpailijat on karsittu markkinoilta.
Politisoitumisesta ruokakaupassa kielii Suomessa yhä vallitseva 50-luvun meijeripropaganda. Anne Koskinen Helsingin Palvelukeskukselta puhuu ”poliittisesti kuumasta perunasta“. Maidon lillittämisellä on „taloudellisia“ (vrt. terveydellisiä) vaikutuksia.
Terrorisointi hygieniasta, myrkytystiloista ja mullasta juurikkaissa on johtanut, Suomen koon huomioon ottaen, outoon ilmiöön jättimäisistä ruokahalleista. Muutama vuosi sitten Viroon muuttaessa olin iloisesti yllättynyt, kun lähikaupasta löytyi ankansydämiä, makrillia, ostereita, siansorkkia ja naudan luita. Tämä oli ehdottomasti parannus Prisman lihahyllyyn, mistä löytyy jauhelihaa eri rasvakoostumuksilla 20 metrin matkalta ja kalatiskiltä saa lohta tuoreena, savustettuna ja suolattuna. Hehtaarihalli antaa valheellisen kuvan valikoiman laajudeesta. Syyrialainen opiskelijakolleega kommentoi prismanomaista kasvistarjontaa lähinnä vitsiksi. Kaikki näyttää muovilta. Koronajouluksi osa opiskelijoista palasi kotimaahansa. Sain Turkista terveisiä: ”tule tänne. Täällä teurastajalta ostettu liha on halpaa ja raakakypsennettyä!” Hulinan keskellä se helpoin kikka monipuoliseen ruokailuun hukkuu meluun: hyvä ruoka, parempi mieli. Vastuulliseen syömiseen kuuluu koko elukan hyödyntäminen. Liika ruokakulttuurin sterilisointi johtaa siihen, että naudassa ei enää muuta syömäkelpoista kuin fileet. Se tarkoittaa noin neljääsataa kiloa teurasjätettä ja viidenkymmenen euron kilohintaa. Ilmeisesti etelään mennessä ”hyvinvointivaltion” konsepti koetaan erilailla.
Kysyn onko Suomessa juututtu Kylmän sodan jälleenrakentamisen mindsettiin? Tehokkuusajattelu palveli isovanhempiani, kun luotiin tätä hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta nyt kun meillä sellainen on pitäisi jarruttaa nauttimaan hedelmistä ja kaivaa esiin myös se vatsan hyvinvoinnin lääke: gastronomia. Asenteet tulevat kotoa. Kritisoidessa vegaanivanhempien päätöstä kasvattaa lapsesta vegaani kannattaa miettiä myös omia lapsia: haluaisitko, että lapset oppivat syömään vitamiinit purkista vai lautaselta?
Ehdottaisin muutamaa temppua tilanteen kohentamiseksi.
Valtion olisi hyvä tarjota läpinäkyvyyttä suosituksilleen. Fogelhom, jos voisit alkaa liittämään muidenkin kuin omien julkaisujesi lähteitä juttuihin. Tutkimusta tehdään näet muuallakin kuin vain Suomessa. Uskon, että tämä vähentäisi vallitsevia ristiriitaisuuksia ravinteikkaasta ruoasta.
Ravintoloitsijat ja keittäjät, katsotaan me peiliin. Ala ei ole niin helvetin hyvin palkattu, että sitä kannattaisi rahan takia tehdä. Missä on ammattiylpeys? Mitä on ruoanlaitto? Oletko ruoanlaittaja vai lämmittäjä?
Työttömät ravintolatyöntekijät, ansiosidonnaisen korvauksen aikana hankitun tulon rajaa on nostettu korona-aikana. Soittakaa kaupungille ja kysykää saako tulla kouluun kertomaan raaka-aineesta ja ryöppäämään parsakaalia lapsille.
Kuluttajat ja koululaiset, maistuvan ruoan arviointiin ei tarvitse ammattitutkintoa. Omat aistit riittävät. Paska kannattaa palauttaa keittiöön tai kauppaan. Jokainen ostopäätös on äänioikeuden käyttöä. Asenteet alkavat kotoa. Kyllä se siitä.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
- Puolihalvaantunut kokki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti