Kyky ajatella ja luoda abstrakteja konsepteja lienee yksi ihmislapselle siunaantuneista erikoislahjoista, mikä erottaa meidän muista kanssaeläimistä. René Descartes antoi ajattelulle niinkin paljon arvoa, että määritteli sillä olevaisuutta. Ajattelun rooli päivän askareissa tuntuu kuitenkin kokeneen inflaatiota. Ystävien kesken rupatellessa harkittu mielipide saattaa olla liian „diippiä“; luetun ymmärtäminen kuuluu alakouluun; ja ongelman googlettamatta pohtiminen pidempään kuin viisi sekuntia on ajan tuhlausta. Voiko ajattelulla lisätä onnellisuutta tai vapauden tunnetta?
John Hobson kirjoitti tutkielman (1902) Britannian imperialismista 1800-luvulla. Sitä pidetään yhä yhtenä maamerkkiteoksista aiheesta. Hobson määrittelee imperialismin nationalistisena perversiona, missä kansallisvaltio tunkeutuu kansojen väliseen kanssaeloon edistääkseen omien yksityisyritysten kilpailua. Hobsonin havaintoja imperialismista olivat sen tuottamattomuus. Näytti sille, että Britannian lippua vietiin monelle mäelle vain yksityisten toimijoiden afaäärien turvaamiseksi. Toisaalta, taustalla lie vaikuttanut maailman mahtavimman imperiumin kasvojen säilytys. Toinen Hobsonin havainto oli paikallishallintojen kyvyttömyys järjestyä tehokkaaksi imperiumin manageroinnin alla. Prioriteetteina kilvoittelivat alueen kehittäminen ja riisto. Seurauksena olivat kalliit tuotantokulut siirtomaassa, eikä isäntämaan vientikään luistanut. Kruunu alkoi vetäytyä.
Ensimmäiseen maailmasotakeskeytti vetäytymisen, kun siirtomaat valjastettiin sotaa käyvän isäntämaan tueksi. Weimarin Saksa menetti siirtomaansa seuranneessa rauhassa. Ympärysvallat ammensivat siirtomaistaan resursseja paikatakaseen sodan aiheuttamaa vajetta valtion kirstussa. Toinen maailmansota ja Kylmän sodan alku pitkälti muutti siirtomaa-ajan luonnetta. Riistetyistä siirtomaista ei ollut kuluttamaan sillä teholla, millä sortajavaltioiden sodan voitelemat tuotantolaitokset työnsivät ulos ylijäämää. Samuel Huntington (1993) puhuu Kylmän sodan muovaamista idän ja lännen ideologiaan pohjautuvista identiteeteistä. Länsi voitti sen kuluttajien panoksen ansiosta. Lännen omaksuma identiteetti osasi kuluttaa itää paremmin.
Francis Fukuyama (1989) arveli historian päättyneen rautaesiripun noustessa. Liberaalit markkinat olivat voittaneet ja länsimainen elämäntapa oli asettumassa taloksi Telluksella. Jotain kuitenkin unohtui. Sotaponnisteluista lämpimät tuotantolaitokset jatkoivat tavaran suoltamista entiseen malliin kuluttajien näennäisiin tarpeisiin. Toisaalta, olihan nyt koko maailma tavoiteltavissa oleva markkina. Ostovoimaa vaan ei ollut kehittyvissä maissa vielä tarpeeksi.
Karl Marx (1867) arveli kapitalismin ennen pitkäänsyövän oman häntänsä, kun maantieteellisyys asettaisi rajat markkinan laajentumiselle, mikäli markkinatalous jatkaisi tuottamista tuottamisen tähden. Marxilta jäi aavistamatta, että myös kapitalisti luki samoja teoksia ja oppi kritiikistä: on viisaampaa myydä ensin digiboksi, sitten integroitu digiboksi. Yuval Harari (2017) totesi haastattelussa joku vuosi sitten, että ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on todennäköisempää syödä itsensä hengiltä kuin kuolla nälkään. Niinpä markkinat jatkavat kasvuaan, oli koronaa tai ei, ja Wall Street rikkoo omia ennätyksiään. Globaalissa kulutusjuhlassa toimijoita mahtuu areenalle kerrallaan vain muutamia. Vaikutusvalta internationaaleilla kasvaa, kun valtioiden verotus riippuu yhä harvemmasta toimijasta. Internationaalin puolia on syytä pitää. Hobsonin huoli 1900-luvun alussa oli massamedian värväämien yhtiöiden ekspansiopolitiikan tukijaksi medialukutaidottoman kansan edun nimissä. Tänä päivänä kursseja ja intressejä ohjaillaan Piilaaksosta twiiteillä, tuetaan ja pelastetaan valtion paketeilla. Voidaan siis puhua jonkinalaisesta „neoimperialismista“
Kuluttaminen jatkuu kuitenkin ainoastaan niin kauan kuin kuluttaja itse pysyttelee solvenssina ja uskoo asiaan. Uskoa onkin syytä ylläpitää koska pohja kuluttamiselle putosi Neuvostoliiton luhistumisen yhteydessä. Hyvinvointivaltio syntyi. Jostain syystä töitä painetaan kuitenkin edelleen kuin jälleenrakentaessa. Aikaa ei jää itse prosessista nauttimiseen. Ekonomisti John Maynard Keynesiä lainaten:
„Kun varallisuuden kerääntymisellä ei ole enää suurta yhteiskunnallista merkitystä, moraalikoodissa tapahtuu suuria muutoksia ... olemme korottaneet joitain mauttomimpia ihmisominaisuuksia korkeimpien hyveiden asemaan ... Rakkaus rahaan omaisuutena - erotettuna rahan rakkaudesta elämän nautintojen ja todellisuuden keinona - tunnistetaan siitä, mikä se on, hieman inhottava sairaus.“
Raha ei tee onnelliseksi, etenkään jos sitä ei ole eikä sen tilalle löydy korvaavaa identiteetin nimittäjää. Olen viimeisimpinä aikoina pohdiskellut onko kukaan enää vapaa olemaan onnellinen?
Franz Fanon (1961) kirjoitti kokemuksistaan Ranskan sortamassa Algeriassa käsikirjan vapaustaistelijalle. Fanonille alistaja ei ole alistettua vapaampia. Molempien on teeskenneltävä. Fanon kehottaa vapautumaan vastustamalla kaikin keinoin alistajaa. Mahatma Gandhille (1909) totaalikieltäytyminen yhteistyöstä imperialistin kanssa oli ainoa vaihtoehto. Kansalaistottelemattomuudella saattoi loihtia esiin hyvää teeskentelevän imperialistin todellisen luonnon. Molemmat, Gandhi ja Fanon, kehoittivat opettelemaan itse prosessista nauttimisesta ja sen vapauttavasta tunteesta. Toisin sanoen olemaan oma itsensä ja nauttimaan itselle merkityksellisistä asioista.
Helpommin sanottu kuin tehty. Kun rahan teon prosessin on kerran sisäistänyt ja ansaitsemisesta tulee itseisarvo siitä on vaikea päästä eroon. Sivujuonteena, Harari jatkaa, todennäköisin ennenaikainen kuolemaan johtava onnettomuus on itsemurha. Nämä ovat ikäviä uutisia myös uus-imperialistiselle mogulille. Performanssia kuluttamisen tärkeydestä ja iloista on kuitenkin ylläpidettävä. Moguli on pakotettu kantamaan maskia. Kassavirta ja somen vaikuttajat toimivat mittareina sille miten hyvin tarina myy. Mieleen tulee Orwellin (1936) dilemma elefanttia ampuessa: vaikka ei haluaisi ei ole vaihtoehtoa. Mikäli haluaa säilyttää uskottavuutensa on elefantti ammuttava. Moguli ei siten ole sen vapaampi toteuttamaan itseään kuin kulutustottumuksiensa alistama töissäkävijä. Maski istuu tiukassa.
Itsensä tutkiskelu voi paljastaa omien haaveiden mukautuvan pitkälti ennalta saneltuihin kaavoihin. Kansalaistottelemattomuus kulutusyhteiskunnassa on lisäksi tavattoman hankalaa. Tämän voinee allekirjoittaa jokainen, joka on yrittänyt korjauttaa puhelintaan uuden ostamisen sijaan; tai joka on yrittänyt kieltäytyä lisävastuusta töissä. Fanon varoittaa imperialistin metkuista, joihin sivistymätön vapaustaistelija helposti lankeaa.
Näinpä vapaa-aika kannattanee tehdä mielenkiintoiseksi ja kehittäväksi. Jos työpäivän jälkeen on niin väsynyt ettei jaksa antaa itselleen enää mitään ollaan jo melko vaarallisilla vesille. Jostain syystä meidän yhteiskunnassa on vallallaan yleistys ajattelun paheellisuudesta. Ajattelu on töistä vastenmielisintä. Myös oman minän pohdiskelu, etenkin uskon asioiden kautta (lue: arvot&etiikka), on pitkään ollut hyllytettynä. Heikki Kännön mainiossa verbaalisuutta tihkuvassa teoksessa Runoilija (2020) tarinan Nietzsche pohdiskelee taivaanlintuja, noita erikoislaatuisen lentokyvyn omaavia otuksia. Lintu käyttää erikoista ominaisuuttaan joka päivä ja kaikkeen. Sama lienee totta muidenkin erikoiskykyjä omaavien elukoiden suhteen. Ihmisen Nietzsche julistaa poikkeukseksi: ihminen suorastaan välttelee erikoiskykynsä, ajattelun, käyttämistä.
Ajattelu, pohdiskelu tai meditaatio osaa olla kuormittavaa työtä. Toisaalta, se on myös palkitsevaa ja viihteellistä, kunhan siinä vähän kehittyy. Fanonille erityisesti mieleen on ajattelun kapinallinen luonne: se on ilmaista eikä rikastuta juuri ketään paitsi ajattelijaa itseään. Toisaalta, myös prosessista, tai vapaa-ajalla rituaalista, voisi oppia nauttimaan. Seurasin kolleegani turkkilaisen kahvin keittoa: harras askartelu, joka tuottaa pari kuppia herkullista kahvia toiminee ikään kuin meditaationa ja on tyydyttävää itsessään. Minästä syrjäytyneelle kuluttajalle ajattelu ja rituaali voinee luoda merkitystä omaan elämään. Coquito ergo sum – Ajattelen siis olen.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
- Puolihalvaantunut kokki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti