Ajasta puhutaan paljon – etenkin sen puutteesta. Aika on kallista, aikaa ei ole tarpeeksi, työ täytyy tehdä ainoastaan riittävän hyvin. Silloin aikaa jää muihin tehtäviin. Kansainvälisessä firmassa johtajatasolla työskentelevä tuttavani ottaa taksin kotiin töistä säästääkseen vapaa-aikaa. Tallinnassa julkinen liikenne on ilmaista. Hän siis maksaa ajasta. Nimituttu ylipainoinen lakimies kertoi laskuttavansa 150 euroa tunnilta. Kunpa vain olisi aikaa huolehtia itsestään. Ymmärrän. Kuntosalijäsenyys maksaa 30 euroa kuussa ja kuntosaliprosessi ottaa pari tuntia. Pari kertaa viikossa treenaaminen maksaa näin ollen 30 euroa ja kuusitoista tuntia, eli 2400 euroa, kuussa. Vain hullu treenaisi, kun töitäkin voi tehdä. Vapaa-aika on liian kallista.
Mihin aika katoaa?
Luin joululomalla joutessani Gandhia. Hind Swaraj („Vapaudesta“ 1909) naulaa tauluun Gandhin tyytymättömyyden maailman menoon. Gandhi opiskeli (lakia) ja varttui pitkän aikaa Lontoossa. Gandhi kritisoi junia, jotka vievät ihmistä 400 mailia päivässä, ruokaa tuodaan eteen monta kertaa päivässä ja kiireltä sitä ei ehditä pureskella. Erityisesti Gandhi vihasi koneita hevoskärrystä höyrykoneeseen. Vaikkei Gandhi tunnistautunut sosialistiksi koneiden hän arveli turmelevan ihmisten tuottavuuden. Tuottavuus keskittyy määrään, ei laatuun. Ja määrä on loputon. Vaikka koneen piti helpottaa ihmisen elämää kävikin toisin. Sähkölamppu mahdollisti töiden tekemisen 24/7. Höyrykone jaksaa, kun vain joku jaksaa mättää hiiltä uuniin. Koneet mahdollistivat kiireen. Aika on muuttunut paradoksaaliseksi. Vapaalle vaihtamiseen ei jää aikaa, kun työtä on näennäisen loputtomasti.
Voiko aikaa saada maksutta?
Mitä jos jättäisi yhden kuukauden työt tekemättä? Virossa duunari tienaa noin tuhat euroa kuussa. Kaksitoistatuhatta vuodessa. Lapaan jäisi siis tonni vähemmän vuodessa. Nyt kun aikaa on kuukausi vuodessa enemmän, eli 720 tuntia, ehtisin mainiosti töihin kävellen tai pyörällä. Auton voisi myydä pois eikä taksiakaan tarvitse. Varovaisten arvioideni mukaan auton ylläpito maksaa keskimäärin noin tonnin vuodessa. Tonnin säästöllä voisin jäädä toiseksi kuukaudeksi pois töistä. Säästetyllä ajalla voisin suunnitella kesälomareissun julkisia hyödyntäen. Tai kimppakyydillä, kun ei ole kiire. Lentääkään ei tarvitse, kun aikaa on enemmän. Aikaa jää luonnossa liikkumiseen ja sielun hoitoon. Säästetyillä lentolipuilla (pari-kolme kertaa vuodessa=tonni) voisin jäädä kuukaudeksi pois töistä. Aikaa jää enemmän huolehtia terveydestä. Ruokalasku pienenee, kun valmistan itse oman ruokani – nyt kun aikaa on paljon. Varovaisten arvioideni mukaan vuositasolla säästäisin tonnin. Voisin vähentää työntekoa kuukauden. Hyvä ruoka, parempi mieli sanotaan. Myös ruumis voi paremmin. Terapia- ja lääkärimaksuissa säästyi tonni. Nyt kun aikaa on runsaasti tarjolla jää kalenteriin tyhjää myös kavereille, lapsille, isovanhemmille ja kunnan kirjastolle. Ei tarvitse tyytä näkemään kavereita lounaalla, viemään lapsia eri aktiviteetteihin tai ostaa ruuhka-ajan lippuja vanhempien ja isovanhempien luona käymiseen tai ostaa vapaa-ajan vietettä. Säästyipä vuodessa tonni. Voisin vähentää kuukauden verran työntekoa. Nyt kun aikaa on mitä runsain mitoin ehdin suunnitella hankintoja enemmän. Ei ole pakko ostaa silloin kun aikaa sattuu olemaan. 600 euron talvitakki löytyi käytettynä kuudellakympillä ja uudet vapaa-ajan jalkineet sisäänajettuna parilla kympillä. Säästyipä tonni. Ja niin edespäin....
Post-COVID
Puhutaan osa-aikatyöstä. Post-corona maailmassa se varmaan koskee aika montaa. Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä niin synkältä. Kysymys lienee se voinko ensimmäisen tonnin säästöön tarvittavat toimenpiteet löytää omasta arjesta ja osaanko panna vapaa-ajan poikimaan tuottoa. Ehkä osa-aikatyöläiset, vapaaherrat (Gandhi: swadeshi), ovatkin voittajia. Säästövinkkejä kaipaavalle suosittelen Gandhia. Sen löytää ilmaisiksi kunnan kirjastosta tai huokeaan 39 sentin hintaan Play kaupasta.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin!
- Puolihalvaantunutkokki
 |
| Istockphoto |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti