„Puukkobulevardi“, „La Rambla“ ja „Piritori“. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Helsingin Kallion Vaasankadun naapurusto on valvonut monenlaisen retkikunnan kulkua historiansa aikana prostituutiosta pimeän viinan myyntiin. Minäkin lähdin Herran vuonna 2015 etsimään sieltä sitä aitoa stadilaista identiteettiä ja niinpä romut kannettiin Vaasankatu kuuteentoista siihen Heinähattua vastapäätä.
Pettymyksekseni huomasin kuitenkin ettei Kööpenhamina ollut kuten ennen. Kukaan ei kaupitellut douppii, slurkit pysyttelivät autossaan ja kapakassa ei mölytty. Kallionhovissa puheenparressa suhisi uusstadilainen ässä, hämäläisen veijo käänsi kiinalaista pizzaa ja Harjukadun kulmasta sai vegaaniherkkuja. Kulta palmun ikkuna oli tosin lyöty sisään, spurgujengi istuskeli Hesarin varrella ja jonotti kiltisti Hurstin oven edessä muiden vähäosaisten kanssa, mutta siinä kaikki.
Tutkimusmatka Bar 3 Linjaan antoi häivähdyksen historiasta. Siellä joku yksittäinen viinintuntija vielä pamlasi gamlaa stadii ja nuorelta kölviltä tultiin kyselemään millä asioilla liikuttiin.
Minne ne stadin gubbet oikein katosivat? Osa traumatisoituneista Karhupuiston penkeillä horisevista veteraaneista on varmaan päätynyt jo hautaan. Mutta loput vanhan Kallion identiteetin lönnrooteista tuntuivat haihtuneen häpäistyn ja syytetyn Väinämöisen lailla historian hämyyn.
Tilalle on tullut keskiluokka, joka läsnäolollaan on siistinyt Puukkobulvardin ja Piritorin nurkat. Kustaankadun kulmassa ei stikata flindaa, vaan juodaan lattea. Vanhat työvaenluokan alueet saavat uusia asukkaita nuorista aikuisista, jotka haluavat elää ytimessä, mutta joilla ei ole varaa tai lainatakuita ostaa perinteisiltä alueilta. Syitä lienee monia. 80-luvun nousukauden nuoret, jotka tottuivat varhaislapsuudessa yltäkylläisyyteen eivät tänään näe samanlaisia prospektuksia tulevaisuudelle kuin vanhempansa. Samaa miettii lainahakemuksen käsittelijä pankissa. Toisaalta työväenlähijöiden skene viehättää. Etniset kaupat, kulmakuppilat ja kaupunginosan pahan pojan maine lienevät romantisoivia tekijöitä asuinpaikan valinnassa. Oli syy mikä tahansa lopputulos on sama: asuntojen hinnat nousevat. Kalliossa ja Kalamajassa asuntojen hinnat ovat moninkertaistuneet sitten kaksituhattaluvun alun. Omistavalle työläiselle sinänsä hyvä uutinen voi olla huono uutinen vuokralla eläjälle. Nouseva vuokra ja keskiluokkaistuvat palvelut sysäävät lähiöiden natiivin kauemmaksi keskustasta.
Keskiluokkaistuminen on
yleismaailmallinen ilmiö Tallinnan Kalamajasta Berliinin
Kreuzbergiin.
Trendsetter hipsteriin
vetoaa eurooppalaisen elämisen kosmopoliittinen luonne Kallion
lähiössä. Tarvitaan vain ne mukavuudet. Rikkaitten seura ällöttää,
mutta köyhän kanssa kapakkassa ei oikein sielläkään tulla
juttuun. Örveltävälle kortiston turjakkeelle ei riitä sympatiaa.
Hurstin jonoa ohittaessa on paras pitää katse tiukasti puhelimen
näytössä. Lähiön keskiluokkaistuminen antaa monesti ensialkuun
valheellisen kuvan väestön erottelun tilasta. Näyttää, että
väestö elää lomittain, vaikka tosiasiassa köyhät
pakkaavat laukkujaan. „La Ramblasta“ tulee, kuten
Barcelonalaisesta kaimastaan, turistirysä. Tarton boheemin Karlovan
alueen puukorttelin trendikahvilan seinägrafiitti julistaa „Karlova
tõuseb“ (suom. Karlova nousee).
Grafiitissa jäljitellään Iwo Jiman lipunnostoa Mount Suribachille.
Julistuksessa on ironiaa. Se antaa kuvan sodanjulistuksesta natiiveja
kohtaan, jotka täytyy ajaa kortteleista ulos Karlovan nousun
takaamiseksi.
Alueiden keskiluokkaistuminen lienee jokseenkin väistämätöntä. Jokaisella on oikeus omistaa ja vapaassa markkinataloudessa raha ratkaisee. Kysynnän ja tarjonnan laki määrittelee hinnan. Tulos tai ulos. Motiiveja sen sijaan kannattaisi jokaisen pohtia. Tapahtuuko muutto lähiöön talouden sanelemasta pakosta vai identiteettiä etsiessä? Jos muutto on pakon edessä annos nöyryyttä natiiveja kohtaan lienee paikallaan. Jos taas identiteetin tahtoo löytää ja integroitua vaatii se kulttuurivaihtoa puolin toisin. Jos sinä et halua spurgujengiä torin nurkalle voi olla, että jengi ei tahdo sinuakaan sinne hintoja nostamaan. Kanssaeläminen lähiössä on kuin parisuhteessa. Toista ei saisi yrittää muuttaa kaltaisekseen. Eurooppalaisia arvoja ja ihanteita on hienoa elää, mutta olisi syytä muistaa, että myös solidaarisuus kuuluu niihin arvoihin.
Kallion gubbet on jo haudattu ja käsityöläiset ovat korvanneet Karjalan. Vakaat vanhat väinämöiset tuskin palaavat sinne vanhaa stadia runoilemaan ja Dumarille alkaa tulla ikää. Vaakakupissa on pala kulttuurihistoriaa ja kenties kielemme valovoimaisempia letkautuksia. Identiteetistä ammentaessa täytyy sen liekille antaa tilaa hengittää.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
