torstai 1. marraskuuta 2018

Viinipakanan perusleiri Rotermannissa.


Vanha tehdasrakennus Rotermannissa kantaa neuvostoliitosta tuttua askeettista nimeä ”R14”. Luotaus ikkunoiden läpi lämpimällä valolla valaistuun kuparin ja vaalean puun sävyttämään ravintolasaliin kuitenkin paljastaa ettei askeettisuus ole kantanut nimikilpeä kauemmaksi. Tiilelle jätetyt seinät ovat enemmän sääntö kuin poikkeus Rotermannin vanhalla tehdasalueella ja ovat siten tribuutti alueen historialle.

Kokeile kysyä pulloa ylimmällä hyllyllä!
R14 on juomahifistelijän mekka. Naapurissa toiminut Rein Kaselan viinipuoti löi hynttyyt yhteen R14:sta kanssa ja tarjoaa nyt asiakkaalle viinikirjaston käyttöön, mistä on mahdollista ostaa pullo mukaan kotiin lähtiessä. Kasela, Viron viiniveteraani, aloitti uransa polkupyöräilytuomarina. Kaveri fillaroi pitkin Eurooppaa pyöräskabojen perässä ja, kuten jokainen itseään kunniottava keikkatyöläinen, tissutteli illan kähmässä. Kasela tosin oli päättänyt tehdä temput sangen kultivoituneesti ja opetti itsensä samalla vanhan maailman viineihin. Viroon palattuaan Rein omaksui kansaa sivistävän roolin viinikaupassaa ja ryhtyi koulimaan Viron viinipakanoita ruotuun. Kunnioitettava tavoite yhdelle miehelle, ottaen huomioon virolaisten juomatottumukset.

R14 ravintolana tarjoaa hyvin fuusioitunutta ruokalistaa, mitä ajetaan viini edellä. Keittiömestari Helena Andema painottaa ettei ala kopioimaan suotta muiden juttuja, vaan keskittyy omaan tekemiseensä. Oman tekeminen tarkoitti muutama vuosi sitten mustekalan tuomista listalle. Kotvasen kuluttua ei Tallinnasta tahtonut ravintolaa löytää, joka ei sitä kaheksajalgaa tarjoillut.
”Nyt otan sen pois listalta. Se oli ja meni”, tuumaa chef Andema

Tartar Saarenmalta ja piparjuuri-gelattoa

Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut fuusiokeittämisen ystävä. Terminä fuusioiminen kääntyy vanhan vääräleuan suussa muotoon ”kaikille kaikkea”. Toisaalta, R14 keskittyy enemmän juomatuotteeseen, ja omaa kansaa sivisitävän taustansa. Joten jos pakanan paletti vaatii mustekalaa viinin kylkeen, niin hyvä on sitten! Uppiniskainen savolainenkin sen ymmärtää: pääasia, että lasit on tyhjät ja oppi menee kaaliin.

Nämä ajatukset taustalla suhtauduin avoimesti Helenan laatimaan menuun, joka sisälsi perin eurooppalaisen herkun tartarin, paneroitua kalmaria ja daikonia kotoa Aasiasta, sekä jälkkäriksi vähintäänkin epäilyttävän poltetun vaahtokarkin ja avokadoa.

Rapeaa kalmaria ja wakame-levää
Keittiö on tikissä. Annokset nousevat tasalaatuisina, eikä tekstuureissa tai ulkonäössä ole hätäisen kokin leimaa. Sapuskat ovat melko simppeleitä, mikä on tärkeää viini edellä purjehtivalle kipsalle. R14 ei ole fine-dining -ravintola, miltä tulee odottaa institutionaalista ruokapornoa. Jos keittiö alkaa hosumaan, tai muuten kikkailemaan yksittäisten annosten kanssa, viini kärsii. Viininystävää tyydyttää, että sommelier Romanilla on joka safkalle ainakin kaksi viiniä fikassa, joista asiakas voi valita mieleisensä parituksen. Myös kahden eri viinin maistaminen puolikkaina laseina per ruokalaji onnistuu.

Ruokailun jälkeen Roman johdattelee kylläisen, mutta janoisen, vieraan ”kirjastoonsa”. Baarin kylkeen murjottu viinipuoti kauppaa viinin lisäksi myös giniä, vermutteja, bittereita ja muita mixologiaan höyrähtäneen myrkynkeittäjän märkiä päiväunia. Erityisesti mieleen jää Del Professoren tuotesarja, joka sisältää kaikki edellä mainitut tisleet ja mixtuurat. Tuotapikaa edessä napottaa shakkilaudallinen sherrylaseja ja sarjan proovailu voi alkaa. Hartaana negronin rakastelijana Del Professoren punainen vermutti puhuttelee osa-aikajuopon palettia ja mielikuvistusta siinä määrin, että pullo olisi syytä konfiskoida myöhempiä tutkimuksia varten.

Del Professoren sarja
Kun ravintolapäällikkö Anatoli Rjabov vielä vuoronsa päätettyään istahtaa lasilliselle seuraksi puhumaan viiniä, voi sanoa, että ilta on ollut opettavainen ja mieluisa. R14:sta kannattaa lähteä hakemaan maittavaa ruokaa, hyvää viiniä ja erinomaista palvelua. Oli kyseessä sitten viinipakana tai kokeneempi mukin nuuskija R14 tarjoaa option. Lisäksi kotikoktaileihin hurahtaneen hämmentäjän ja vermuttien rakastelijan on syytä piipahtaa paikalla. Antica formulaa ei valitettavasti hyllystä löydy, mutta korvaavia tuotteita kannattaa käpistellä.
Onnittelutmaljat Romanille uusista haasteista.


Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

- Puolihalvaantunut kokki

Ravintola R14
Rotermanni 14, Tallinna
+37258558120

Alut: 8-13e
Päät: 8-24e
Jälä: 5e

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti