Toreilla on alettu tapaamaan
Tallinnassakin. Pari vuotta sitten remontoitu Baltijaaman tori
(Baltijaam Turg) on houkutellut aika kivasti turisteja
ostoksille. Eikä ihme, onhan se ilmeeltään Keldrimäen Keskitoria
(Keskturg) helpommin lähestyttävä, vaikka hinnoissa näkyy pieni
turistilisä. Ero ei ole kummoinen ja paikallisetkin löytävät
edelleen paikalle.
Torilta löytyy hedelmä- ja
vihannesosaston lisäksi kala- ja lihasali, sekä useita pienempiä
erikoistuoteputiikkeja. Yläkerran rättikauppojen seasta voi tehdä
arkipäiväisempiä löytöjä kirppareilta. Muutama
antiikkikauppakin löytyy, joissa tavaran kierto on ilahduttavan
vilkasta. Joka kerta käydessä hyllyissä on jotain uutta.
Laaja valikoima
Puolihalvaantuneen mielestä parasta
torin tarjonnassa on kuitenkin ruoka- ja juomapuoli. Katutason
kerroksesta löytyy aika kattavasti ruokaa ympäri maailman. On
gelattoa, georgialaisia piiraita, grillattua kanaa, sushia,
sekä taikkua ja arabialaisia leivoksia. Yksi suosikkipaikkojani on
tehokuutio aivan hulinan keskellä. Konttori käsittää Baojaamin
paistopoteron sekä Humalakodan olutpisteen.
Humalakodan varsinainen lounasravintola
ja terassi ovat toisessa kerroksessa. Kun mono alkaa laahaata lattiaa
on kodan terassi se pysähdyspaikka. Auringonpuoleinen terassi vetää
arviolta satakunta käsityöoluen nautiskelijaa sisuskaluihinsa.
Kuumana päivänä aurinkotakuu löytyy, toisaalta terassilla ei
kyllä skandinaavi kehtaa tuoppia pidempään istua. Ja Hän näki,
että tämä oli hyvä, sillä terassin vaihtuvuus säilyy, kun
paikkoja vapautuu.
Isoon janoon ja pieneen nälkään
Humalakodan lounas on jämäkkä ja
passaa isompaan nälkään. Pienempää pöperöä on kätevä
nautiskella katutason konttorissa, missä Baojaam tarjoaa soft
buneja aivan Humalakodan olutpisteen kyljessä. Soft buni
tarkoittaa syntistä höyrysämpylää, joka Baojaamin tapauksessa on
survottu täyteen esimerkiksi ylikypsää possua, grillattua
lehtikaalta ja maapähkinää. Rakastan pistää parkkiin
baarijakkaralle tiskin itäpäähän aivan liiketilojen rajamaastoon.
Siitä on kätevä tilailla olutta Humalakodasta ja buneja
naapurista. Baojaamin pojat huudattavat Isoa Vihreää Munaa siihen
tahtiin, että grillin lämpöön tottumaton hikoilee jo vierestä
katsellessa.
Bunitouhun katselu kiihottaa keittäjän
aisteja. Paistopotero on täysin omavarainen, mikä tarkoittaa, että
kaikki – taikina mukaanlukien - tehdään siinä silmien alla. Noin
neljän neliömetrin tilassa kahden kokin liikehdintä on
kurinalaista ja askelmerkit harjoiteltuja. Bluetooth-kaiuttimesta
soiva kiihkeä tempo rytmittää työtä. Grilli hohkaa tuoksuaan,
kokkitakki liimaantuu selkään ja kassakone kilisee. Aijai!
Pienpanimo toisessa kerroksessa
Kerrosta ylempänä panimomestari
Jaan-Kristian vie meidät tutustumaan panimon tiloihin. Panimomestari
on helppo tunnistaa baaritiskiltä. Kylän ainoa kaveri, joka
kesäpäivänä istuu kumpparit jalassa. ”Lähellä tuotettu” on
kohtalaisen konkreettinen ilmaisu Humalakodan tapauksessa. Panimo on
aivan baarin takana samoissa tiloissa. Jaan-Kristjan tuuppaa 600-800
litraa tavaraa tulemaan kertalaakista. Hyllyt notkuvat maltaista. Osa
on tuotantoa, osa kokeiluja varten. ”Aina on oltava pilke
silmäkulmassa uusien tuotteiden loihtimiseksi”, virnistelee
Jaan-Kristjan.
Kaveri onkin aikamoinen poppamies.
Nuoresta iästään huolimatta panimomestari tuuppaa useampaa tyyliä
pihalle kaikkein pyhimmästään. Vaste uuden satsin valmistumiselle
on kutakuinkin kuukausi, joten ajanhermolla on oltava koko ajan.
Kesällä olut maistuu kansalle ja pienpanimo voi räätälöidä
tuotteensa sesongin mukaan ja suosia kevyempiä oluita. Pakkasten paukkuessa paksummat putelit tekevät paremmin kauppansa.
Sitten päästään itse asiaan.
Baaritiskille on ilmestynyt neljän suora talon tuotteita.
Puolihalvaantnut katsoo parhaaksi kääriä hihat ja avata ylimmän
napin. Oluet ovat tyyliltään kesäisiä. Vanhan luostarioluen
ystävälle ensivaikutelma on kevyt. Vaan siinäpä lienee
pienpanimon taika. Koska kesä, ei liene järkevää panna paksuja
siirappeja tankkiin jurnottamaan. Jaan-Kristian esittelee
suosikkiaan, joka sisältää ainoastaan 3,8-pinaa alkoholia. Mausta
löytyy mandariinia ja jusu-mehua. ”Sopii terassille, eikä
'hatuta' niin herkästi kuumanakaan päivänä”, ohjeistaa
panimomestari. Puolihalvaantuneeseen nenään soveltuvin kokelas on
karvaampi amber ale, mistä löytyy se raikas humalan puraisu. Ja kas
kummaa, amber alessa on eniten alkojakin. Kyllä vanha simasuu
tunnistaa.
Hassumpi ei ole talon vehnäkään.
Näkisin sen parittelemassa erityisen kiihkeästi esimerkiksi juuri
Baojaamilta saatavien herkkujen kyljessä. Saman tuotteenhan löytää
alakerran olutpisteeltä. Nelikon viimeinen, APA, jää mieleen
helpoimpana koko kansan kaljana.
Mutta oluitahan Humalakodasta löytyy
ja kakkoskerroksen terassi on kelpo paikka niitä pruuvailla.
Kolleegani Alexander Trivedi asetti oluet täysin erilaiseen
järjestykseen mieltymyksiensä perusteella. Mutta niinhän sitä
sanotaan: toinen tykkää äitistä ja toinen tyttärestä, ja ei
niin ronkelille kelpaa molemmat. Kaupungissa on kuitenkin uusi
sheriffi. Jaan-Kristian on kirjaimellisesti täyttänyt kumisaappaat
ja olinpa näkevinäni stetsonin riippumassa henkilökunnan
pukutiloissa.
 |
| Kiitos, anteeksi ja näkemiin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti