Mon Repos - Uhkapeliä, fine-diningia ja historian havinaa.

1870 Itämeren rannat ulottuivat aina nykyiselle Narva maanteelle saakka. Vanhaan aikaan rannalla seisoi huvila. Kuten vastaavat laitokset lähellä satamia ei tämäkään poikennut sisällöltään: alkoholia, uhkapelaamista, huoria ja laulua. Nykyään samalla paikalla toimii ravintola Mon Repos. Ajat ovat muuttuneet. Ennen vetonaulana toimi oma laituri, johon veneellä saattoi saapua kauempaakin, nykyään jalokivenä kimmeltää huvilan smaragdinvihreä puutarha.

Kuva Mon Repos

Julkisella paikalle

Mon Repos sijaitsee kauniissa Kadriorgin puistossa. Sporapysäkiltä sinne kävelee muutaman minuutin ja J. Poskan dösikseltä ravintolaan on kivenheitto. Piritasta tullessa pari eri bussilinjaa tuovat melkein oven eteen. Puutarhan ja pohjakerroksen kahvila/bistron lisäksi Repos tarjoaa mahdollisuuden nauttia yhdestä huippu fine-dining elämyksestä ravintolan ”chef's floor” salissa. Illallistaa voi ravintolasalissa tai al fresco parveketerassilla puutarhan yläpuolella.

Saavuimme kollegani Alexander Trivendin kanssa Reposiin ruokahalua herätelleen Kadriorun puistokierroksen jälkeen ja painoimme puuta puutarhan puolella. Ravintolapäällikkö Jaanika Tigasson kiiruhti kostuttamaan rutikuivia kurkkujamme sampanjalla. Tämä kaunis ele toivotettiin mitä tervetulleimmaksi pöytäkunnassamme.

Chef Vladislav

Tuokion kuluttua chef de cuisine Vladislav Djatsuk pyörähti pöytäämme. Mitä syödä? siinäpä vasta kysymys! Reposin menu on kombinaatio modernia sekä traditiota. Jännittävä sivujuonne on klassikkoannoksien lisäteksti menun alalaidassa, mikä kertoo lukijalle annoksen alkuperästä.

”Bird liver Pâte Heston Blumenthal Cookbook c.15.” Mielenkiintoista.

Ottaen huomion Vladin taustan kyökin puolella (Noma, Geranium, Edsbacka Krog, Luomo, OLO, noin muutamia manitakseni), sekä saavutukset Bocuse d'Orissa, uskon meidän olevan hyvässä huomassa. Pääsemme yhteisymmärrykseen: keittiö valmistaa, mitä parhaaksi katsovat, ja me syömme.

Rokkistaran elkein Vlad vetää tukan taakse ja poistuu keittiöön. Muutamia minuutteja myöhemmin ensimmäiset riffit kantautuvat pöytäämme: tiikerirapuja ja popcornia, maksapateeta sekä blini. Lukijan on hyvä tietää, että Reposin listalta ei löydy burgeria, joskin blini on aika hyvä vastike. Vanhan liiton tornirakennelma näyttää mahtipontiselle lautasella. Juurikin tällaista lohturuokaa on ankarana aamuna hyvä kurlutella alas kuplien kera. Ravut ja popcorni on taas täysin toista maata. Se tarjoillaan modernilla tavalla paperipussista. Herkullinen hassutteluannos nostaa hymyn poskille. Myös maksapatee tarjoillaan leikkisällä twistillä, mutta se jätettäkööt jokaisen itsensä koettavaksi.

Lähtökohtaisesti vastaus on "kyllä"

Jaanika kertoo meille ravintolan filosofiasta: ennen kuin antaa asiakkaalle kieltävän vastauksen on aina hyvä kysyä itseltään ”onko se mahdollista?” Ei pidä kangistua rutiineihin. Tästä johtuen monenlaiset kattaukset onnistuvat Reposissa. Piha ja huvila soveltuvat häiden, valmistujaisjuhlien tai romanttisen illallisen viettoon erityisen hyvin. Romanttisuudesta puheenollen, Reposin ”vartiotornissa” on viehättävä kahden hengen privaattipöytä, joka on mahdollista ottaa haltuun pienellä lisämaksulla. Torni tarjoaa yksityisyyttä, mutta myös mahdollisuuden soittaa omaa soittolistaa integroidusta bluetooth -kaiuttimesta.

Lautaskaravaani saapuu kaikkein pyhimmästä. Alkupalat asettivat riman korkealle. Pääruoat mukailevat hieman bistrompaa lähestymistä. Black anguksen kuvetta papujen kera, valkoparsaa vegeoptiona, sekä tuore tonnikala pihvinä. Asettelu on perinteisempää ysäriä. Tämä lienee hyvä asia, sillä oli keli mikä tahansa jäähtyy ruoka ulkona aina nopeammin kuin sisällä. Hyvä koherenssi lautasella auttaa pitämään ruoan lämpimänä. Mikään ei ole ikävämpää kuin saada kaunis annos eteensä, joka on jäähtynyt syömäkelvottomaksi.

Vlad istuuntuu juttusille pöytään. Keskustelu alkaa rönsyillä siinä määrin, että Jaanikan on muistutettava meidän olevan edelleen ulkona: ”gentlemen, the food does not wait for no man”, rouva tokaisee täyttäessään laseja.

Kuvetta söisi vaikka lusikalla, niin pehmeää se on. Tonnikala on paistettu hyvän pihvin tapaan medium miikaksi. Parsa on sopivan al dente. Nykyään parsakausi alkaa varmaan jo helmikuussa ensin Mexikosta, sitten Chilestä, sitten Espanjasta tuodulla parsalla. Näitä näivettyneitä tankoja meistä trendikkäimmät ahmivat sitten suihinsa pitkin kevättä kunnes päästään jotenkin järkevän etäisyyden päähän omalla tuotannolla. Tässä vaiheessa kupu ruskaakin jo niin, ettei parsa enää kiinnosta. Tässä vaiheessa kai siirrytään puputtamaan tuontimansikoita. Onneksi olen ollut parsaselibaatissani peräänantamaton.

Elämyskonsepti

Jälkkärien aikana tuumailen Reposin koseptia. Huvila itsessään on huikea. Salia pyörittävät ammattilaset ja köökissä on kova tiimi kasassa. Kadriorun kauniissa puistossa nököttävä huvila valkoisine liinoineen ja kauniisti katettuine pöytineen voi olla monelle liikaa. Reposissa vauhtia on hyvä hakea alakerran bistrosta, missä on sallittua piipahtaa vaikka vain tuopillisella. Toisella kertaa rohkeuden riittäessä voi liittyä yläkerran sikariportaaseen.

Tämä on tietysti hölynpölyä. Useimpien ravintoloiden liikeideaan sisältyy asiakkaan palvelu ja siitä maksun saaminen. Taakse jääneitä ovat ne ajat kun piiat nakkelivat olkiaan asiakkaille, jotka eivät tienneet vinaigretten ja mignonetten eroa. Ravintolassa syömisestä on tullut tapa hankkia elämyksiä siinä missä oopperassa tai teatterissa käynnistä.

Elämyksistä on kyse myös Reposissa. Matkaa jännän äärelle on taitettava viisitoista minuuttia julkisilla keskustasta ja menu ehkä maksaa viitisen euroa enemmän kuin ranskanperunat ja possunkyljys vanhassa kaupungissa. Tässä on kuitenkin homman suola. Uskokaa tai älkää, mutta iso osuus syöjistä silti valitsee ruuhkaisan ruokalan muiden saman lauman jäsenten kanssa ja säästää viisi euroa siihen loppuillan ”vielä yhteen viskiin”, mikä sitten tuo möröt uniin. Hämmentävää kyllä varttuvasta polvesta on alkanut pilkahdella valopilkkuja, jotka sijoittavat rahansa mieluummin laatuun kuin määrään. Kuka tietää, kenties muutaman vuoden kuluttua Alkon myynnin osuus yli 15e maksavista viineistä on noussut vuoden 2016 huikeasta 2%:sta.

Oli miten oli, mutta kauniina kesän kuukausina Tallinna tarjoaa näitä erinomaisia puutarharavintoloita, joista hakea elämyksiä lomalle. Mitäpä tässä pitempään jaarittelemaan. Menkää katsomaan ja kokemaan itse. Kiitoksia, anteeksi ja näkemiin!

Kuva Alexander Trivendi