Laihtuuko lompakko vyötäröä nopeammin?

 

Hesarissa (15.3) uutisoitiin uudesta lääkkeestä lihavuuden. Spoilerina heti alkuun, että kyseessä ei ollut lihavuuden hoito-, vaan kontrollilääke. Hoito tuskin myöskään vaikuttaa kulutustottumukseen, joten käyttäjä voi huoletta edelleen jatkaa vanhalla kaavalla. Positiivista on, että alustavissa tutkimuksissa kukaan koehenkilöistä ei yrittänyt tappaa itseään.

Vanha partasuu Karl Marx piti aikanaan kapitalismin ongelmana oman hännän jahtaamista. Markkinatalous oli tuomittu laajentamaan aina uusille alueille kunnes horisotti loppuisi kesken. Ei olisi paikkaa enää dumpata ylijäämää. Benedict Anderson näki kapitalismin arkkivihollisena kuoleman ja kielen. Yhteistä kieltä tarvittiin kapitalismin ilosanoman kommunikointiin ja kuolema tuppasi vaikuttamaan yksilön kulutustottumuksiin.

Tänä päivänä näyttää sille, että markkinatalouden kulutushorisonttia, etenkin ruokatuotteiden osalta, täytyy alkaa tarkastella vertikaalisesti. Suomessa markkinatalouden koneet saatiin kunnolla käyntiin viimeistään sotien jälkeen korvauksia maksellessa. Seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin kuluttaja on raottanut lompakkoaan ostaakseen TV:n, DVD-boksin, integroidun TV-DVD, digiboksin, integroitu TV-digiboksin, DVD-digi-TV intergraatiohärdellin, HD-TV ja mediakeskuksen ja nyt poppareita ahmivan kuluttajan pötsi natisee liitoksissaan. Länkkärimallin dietti on kasvattanut Amerikan mallin vyötärön. Lisää pitäisi kuitenkin kuluttaa. Kohtalaisen hurjalta kuulostaa väite, että kaksi kolmannesta yli 30-vuotiaista suomalaismiehesistä on ylipainoisia.

Laihdutuslääkkeiden historiaa tahraa sarja epäonnistumisia ja tuotteiden poisvetämisiä. Osa kun aiheutti sydänsairauksia, „jalla-jallaa“ tai itsetuhoisia ajatuksia (väliaikaisia selvänäköisyyden hetkiä?). Lääkeet myös pyrkivät pääasiassa nopeuttamaan kuluttamista lisäämällä aineenvaihdunnan nopeutta. Kuluttaja siis voisi syödä ja paskantaan tehokkaamin. Toiset lääkkeet estivät imeytymistä. Toisin sanoen, kuluttaja saattoi syödä enemmän, kun ruoka laskee läpi imeytymättä. Mitähän vihreät ajattelijat tästä tuumivat?

Semaglutidi, Hesarin mukaan, vaikuttaa suolen kautta aivoihin ja saa käyttäjän unohtamaan nälän tunteen. Tällainen kuulostaa ensialkuun kohtalokkaalta markkinatalouden kannalta. Jos kuluttaja unohtaa syömisen ja kuluttamisen. Toisaalta, viineri suussa tavattu koehenkilö totesi, että yksi haukku viineristä riitti ja jo alkoi ällöttää. Mikä tärkeintä viineri tuli kuitenkin ostettua. Puolihalvaantuneen analyysin perusteella näläntunteen puute ruokapöydässä ei vaikuta ostokäyttäytymiseen. Empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet, että maitokaupassa kaljapäksi tuppaa salakavalasti ilmestymään ostoskärryyn spontaanin kulutusimpulssin johdosta. Harvemmin sillä on tekemistä ad tempus kaljahampaan kolotuksen kanssa. Samasta syystä avattuja ja unohdettuja olutpurkkeja saa keräillä aamuisin illanvieton jäljiltä.

Professori Pietiläinen Helsingin yliopiston lihavuudentutkinnan nyrkkiryhmästä piti semaglutidihoitoja kalliina. Pistoksina annettava hoito on hyvä niin kauan kuin kuluttaja jaksaa käydä pyllistämässä vastaanotolla. Kyseessä on siis niin sanottu „piikkipaasto“. Se ei myöskään varsinaisesti hoida syytä, vaan kontrolloi seurausta. Eikös tästä jojolaihduttamisessa ole kyse? Pietiläinen murehtiikin, että epäilemättä monella „lompakko laihtuu nopeammin kuin vyötärö“.

Markkinatalouden raameissa pyörivälle Suomen maalle ylivoimaiseksi ongelmaksi näyttää muodostuvan kuluttajan solvenssissa ja kuluttaejakuntoisena pitäminen. Puolihalvaantuneelle logiikalle ongelma vaikuttaa kummalliselta. Ennen puhuttiin „nälkävyön kiristämisestä“, missä käsittääkseni yhdistyy vyötärön kavennus ja rahan säästäminen. Suomen lihavuus- ja talousongelman voi purkaa karkeasti kaavaan „kuluta vähemmän säästä enemmän“, mutta kun se ei vaikuta olevan sovellettavissa täytyy jossain rakenteessa olla mätää.